Siirry pääsisältöön

Puheeksiotto työpaikalla

Puheeksiotolla tarkoitetaan työyhteisössä avoimen ja rakentavan keskustelun aloittamista jonkin huomion, huolen tai ongelman tiimoilta. Puheeksi otettu tilanne voidaan ymmärtää, käsitellä ja ratkaista yhdessä.

Puheeksiottokeskustelua voi ehdottaa kuka tahansa riippumatta roolista tai asemasta. Eli esihenkilö, työntekijä, tiimikaveri, henkilöstöhallinnon edustaja, työsuojelun edustaja tai työterveyshuollon ammattilainen voivat kaikki ehdottaa puheeksiottokeskustelua.  

Avoimuus, luottamus ja kunnioittava asenne ovat olennaisia tekijöitä onnistuneessa puheeksiottamisessa. 

Puheeksi ottamisen kulttuurin edistäminen vaatii aikaa ja jatkuvaa panostusta. Se myös edellyttää turvallista ilmapiiriä. 

Puheeksi ottamisen kulttuurin hyödyt työyhteisön hyvinvoinnille ja tuottavuudelle ovat merkittävät. Kun työntekijät tuntevat olonsa kuulluiksi ja arvostetuiksi, he sitoutuvat paremmin työhönsä ja organisaatioonsa.

Muista

Esihenkilö

Esihenkilön tulisi pyrkiä luomaan sellainen ilmapiiri, jossa kaikkien mielipiteet otetaan huomioon, ja työntekijöitä arvostetaan. Tämä edistää puheeksi ottamisen kulttuuria sekä vahvistaa työyhteisön yhteishenkeä, motivaatiota ja sitoutumista.

Työterveydenhuolto

Kun työterveydenhuolto aktiivisesti edistää puheeksi ottamisen kulttuuria, voi se 

  • auttaa ennaltaehkäisemään terveydellisiä ja työhön liittyviä haasteita 
  • vahvistaa työntekijöiden hyvinvointia 
  • tukea organisaation kokonaistuottavuutta.

Hyödyllisiä linkkejä

Kompassi-työkirja on Kevan julkaisu omaa osaamistaan ja suuntaansa pohtivalle työntekijälle.

Mielenterveyden työkalupakki on Työterveyslaitoksen julkaisu työpaikoille ja työterveyshuolloille. Se sisältää näkökulmia ja ratkaisuja mielen hyvinvointia tukevan työkulttuurin rakentamiseen. 

Tämä sisältö on tehty yhteistyössä Kevan kanssa.

Miten Mielenterveystalo.fi voi auttaa?

Oirekyselyt

Oirekyselyn avulla voit arvioida oireidesi vakavuutta. Saat tuloksista myös vinkkejä siitä, mitä sinun kannattaisi seuraavaksi tehdä.

Omahoito-ohjelmat

Omahoito-ohjelmien avulla voit parantaa hyvinvointiasi silloin, kun sinulla on huoli mielenterveydestäsi tai lieviä oireita. Omahoito-ohjelmissa on tietoa ja harjoituksia.

Nettiterapiat

Nettiterapia pohjautuu itsenäiseen työskentelyyn verkossa. Oireisiisi erikoistunut nettiterapeutti antaa palautetta harjoituksistasi ja vastaa niiden aikana heränneisiin kysymyksiin. Tarvitset nettiterapiaan lääkärin lähetteen.

Sinua saattaa kiinnostaa myös